Asunnottomuus väheni jo seitsemättä vuotta peräkkäin

ARA on julkaissut asunnottomuusselvityksen vuoden 2019 asunnottomuustilanteesta Suomessa. Asunnottomien määrä jatkaa laskuaan seitsemättä vuotta peräkkäin.

Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 4600 yksinelävää asunnotonta ja 264 asunnotonta perhettä. Yksinelävien asunnottomien henkilöiden määrä väheni 280:llä edellisvuoteen verrattuna. Yli puolet asunnottomuutta kokevista suomalaisista elää tilastojen mukaan pääkaupunkiseudulla.

Sekä nuorten, alle 25-vuotiaiden, että pitkäaikaisasunnottomien määrät laskivat ensimmäistä kertaa alle 1 000 henkilöön. Huomionarvoista on, että vielä vuonna 2010 pitkäaikaisasunnottomia oli yli 3000.

Vuoteen 2018 verrattuna asunnottomuus väheni eniten Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä. Vantaalla ja Tampereella yksinelävien asunnottomuus lisääntyi, mutta pitkäaikaisasunnottomuus väheni. Oulussa asunnottomuus lisääntyi niin yksinelävien, pitkäaikaisasunnottomien kuin nuorten kohdalla. Pitkäaikaisasunnottomuus lisääntyi myös Espoossa, Jyväskylässä ja Kuopiossa.

Yksinäisistä asunnottomista:

  • naisia 1 190 (26 %)
  • nuoria alle 25-vuotiaita on yhteensä 850 (18 %)
  • maahanmuuttajataustaisia 1 096 (24 %)