Ohjelmatyötä asunnottomuuden vähentämiseksi
Asunnottomuuden vähentäminen on ollut mukana Suomen hallitusohjelmissa liki yhtäjaksoisesti 1980-luvun puolivälistä lähtien, mikä on osaltaan vaikuttanut asunnottomuuden vähenemiseen. Vertailukelpoisia asunnottomuustilastoja Suomesta löytyy vuodesta 1987 alkaen, jolloin asunnottomana oli lähes 19 000 henkilöä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana se kyettiin lähes puolittamaan.
Nykyistä Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma AUNE:a (2016–2019) ovat edeltäneet Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmat PAAVO I (2008–2015) ja II (2012–2015), joiden aikana saavutettiin kaksi merkittävää tulosta: Asunto ensin -periaate vakiinnutettiin asunnottomuustyöhön ja asuntolat korvattiin tuettuun vuokra-asumiseen perustuvilla asumisyksiköillä. Pitkäaikaisasunnottomuus laski ohjelmakauden aikana yhteensä 1 345 henkilöllä (35 %). Asunnottomuus laski vuonna 2015 ensimmäisen kerran alle 7 000 henkilön. Vaikka rohkea tavoite pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi jäi saavuttamatta, ohjelman työ asunnottomuuden kitkemiseksi tuotti kiistatta tuloksia.
PAAVO-ohjelmelmakauden tavoitteiden määrittelyn taustalla vaikutti keskeisesti ”neljän viisaan työryhmän” Nimi ovessa -raportti vuodelta 2007, jossa asunto ensin -periaate esiintyi ensimmäisen kerran. Raportin perusajatus oli, että pitkäaikaisasunnottomuuden pysyvämpi ratkaisu voi perustua vain sellaisiin asumisratkaisuihin, joiden lainsäädännöllinen pohja on huoneenvuokralaissa tai sosiaalihuoltolaissa. Raportissa panostusta pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisen välttämättömyyttä perusteltiin niin eettisellä, oikeudellisella kuin myös yhteiskuntataloudellisilla näkökulmilla. Suomalainen Asunto ensin -periaate syntyi siis pääosin kotimaisista lähtökohdista erillään Eurooppaan samaan aikaan levinneestä yhdysvaltalaisesta Housing First -mallista. Työryhmään kuuluivat lääketieteen tohtori Ilkka Taipale, toimitusjohtaja Hannu Puttonen, piispa Eero Huovinen, sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen sekä toimitusjohtaja Juha Kaakinen.